Louis Philippen puisto

(Puisto avataan launtaina 15.6.2024)

Louis Philippen puisto on rakennettu Muonion kunnan 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja se sijaitsee Muonion keskustassa. Tämä viehättävä puisto tarjoaa rauhallisen paikan rentoutumiseen ja luonnosta nauttimiseen niin paikallisille asukkaille kuin matkailijoillekin. Puisto on nimetty kunnioittaen Louis Philippeä, joka oli Ranskan kuningas ja tunnettu tutkimusmatkailija. Puistosta löytyy Sofia Saaren suunnittelema näköisveistos Louis Philippestä. Louis Philippen puisto toimii sekä muistomerkkinä Muonion pitkästä historiasta että virkistysalueena tuleville sukupolville.

 

Taustaa

Ludvig Filip, silloinen Orléansin herttua, pakeni Ranskasta vallankumouksen tieltä 1793. Hän seikkaili eri puolilla Keski- Eurooppaa ja Skandinaviaa kahden seuralaisen kanssa, kunnes lopulta nousi maihin Nordkapilla. Pakomatkalla halki Lapin hän syyskuussa 1795 päättyi Muonionniskan pappilaan kirkkoherra Mathias Kolströmin vieraaksi.

Salanimeä Muller käyttäneen nuoren prinssin ja kirkkoherran viehättävän kälyn Beata Caisa Wahlbomin katseet kohtasivat. Yhdeksän kuukautta myöhemmin Beata Caisa synnytti aviottoman lapsen, Erik Wahlbomin, joka Muoniossa tunnettiin liikanimellä Puolikko-Erkki. Hän muutti sittemmin Norjaan ja otti sukunimen Kolström sekä osti tilan Tanavuonon Maskjoelta. Puolikko-Erkin kuninkaallinen syntyperä on Lapin Legenda, josta ensimmäisenä kirjoitti sadunhohtoisen tarinan Zachris Topelius.

Louis Philip

Muonion pappilaan ilmestyi maanpakolainen, salanimellä esiintynyt Orléansin herttua, myöhemmin vuosina 1830–1849 Ranskan kuningas Ludvig Filip. Ludvig Filip oli paennut kotimaastaan Ranskasta vallankumouksen riehuessa epäluulonalaisena ja elellyt seikkailevana kulkurina eri osissa Amerikkaa ja Eurooppaa. Leipänsä hän oli tienannut lähinnä kotiopettajana. Vuonna 1795 hän asui Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.

Samana vuonna hän sitten saapui Muonion pappilaan ja sai sieltä asunnon kappalaisen Mathias Kolströmin luota. Pappilassa oli emännöitsijänä kirkkoherran vaimon Brita Elisabet Kolströmin sisar Beata Katariina Wahlbom. Nuori ja sympaattinen 22-vuotias maailmaa kokenut prinssi sai heti pään pyörälle 27-vuotiaalta mutta kokemattomalta ja haaveellisesta porvarisnaiselta. Beata Katariina kiintyi prinssiin, ja tämä osasi käyttää hyväkseen hänen syvää kiintymystään. Ja niin aika kului rakastavaisilla ja tuli eron hetki. Prinssi, joka halusi uusiin seikkailuihin, jätti pian Muonion, ja Beata Katariina jäi onnettomana suremaan ystäväänsä.

Pian Ludvig Filipin lähdön jälkeen pappilan väki huomasi, että Beata Katariinalla eivät asiat tainneet olla oikein hyvin. Hän nimittäin odotti lasta. Aluksi pappilassa koetettiin asiaa salata, mutta viimein kun sitä ei enää mitenkään voitu peittää, Beata Katariina kuljetettiin Muonion kirkonkylästä noin 10 kilometriä koilliseen olevan Liepimäjärven takana sijaitsevan Keräsjärven Hirvaslompolon rannalle pappilan kalapirttiin. Siellä Beata Katariina synnytti terveen poikalapsen. Kun lapsi oli onnellisesti saatu maailmaan, syntyi pappilassa neuvonpito siitä, kuinka äiti ja lapsi saataisiin huomaamattomasti pois Hirvaslompolosta. Joku keksi sellaisen keinon, että lähdettäisiin muka nuotanvetoon Hirvaslompoloon. Niin sitten tehtiinkin ja nuottaa vedettiin hieman silmänlumeeksi. Kalastamassa mukana olleiden renkien ihmetykseksi puolikkoon (½ tynnyriä ), johon olisi pitänyt panna kaloja, pantiin pohjalle vaatteita pehmikkeeksi ja niiden päälle kapalossa ollut pikkulapsi, joka näin kannettiin ulos pirtistä.

Osa pappilan väestä, joka oli kalaretkellä mukana, kielsi renkejä puhumasta asiasta kenellekään. Niin poika tuotiin sitten kalapuolikossa pappilaan, etteivät sivulliset olisi kiinnittäneet asiaan huomiota, vaan luulisivat puolikossa olevan Hirvaslompolon siikoja. Lapsi kastettiin aikanaan, ja hän sai nimekseen Erik. Hirvaslompolon matkalla mukana olleet rengit eivät kuitenkaan malttaneet pitää suutaan kiinni, ja niin sai Erik koko iäkseen liikanimen ”Puolikko-Erkki”. Erik Wahlbom kasvatettiin täydeksi mieheksi Muonion pappilassa yhdessä pappilan omien lasten parissa. Siellä hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan ja hänestä tuli tarmokas ja kunnollinen mies.

Avioliiton hän solmi 1824 Hetasta kotoisin olevan Margareta Juhontytär Hetan kanssa. Vuosien mittaan Muonion pappilassa perhe- ja sukusopu häiriintyi ja Puolikko-Erkin perhe muutti monen nuoren parin esimerkkiä noudattaen Norjaan. Perhettä seurasi Norjaan myös Erkin äiti, Beata Katariina. Norjassa perheen sukunimi muuttui virallisestikin nimeksi Kolström. Ruijan rannoilla ”Puolikko-Erkin” suku paisui luvultaan suureksi. Sukuun kuuluu nykyisin virkamiehiä, Jäämeren kalastajia ja jokunen porolappalainenkin. Ja niin virtaa Puolikko-Erkin kautta Ranskan kuningassuvun verta useassa Kaarasjoen ja Kautokeinon tunturien vaeltajassa. Tämä sukuhaara ei olisi voinut syntyä ilman Ranskan suurta vallankumousta, jota pakoon joutui lähtemään Orléansin Herttua Louis Philippe, jonka suomalainen historiankirjoitus tuntee Ludvig Filipinä.

Ludvig Filip palasi kotimaahansa vuonna 1804 ja solmi avioliiton säätynsä mukaisesti Napolin prinsessan Amĕlian kanssa. Vaatimattomana miehenä Ludvig Filip eleli ennemmin varakkaan porvarin kuin ylhäisen prinssin tavoin, mikä nostatti hänet hiljalleen kansan suosioon. Heinäkuussa vuonna 1830 kuningas Kaarle syöstiin vallasta ja tilalle valittiin kansanäänestyksellä Ludvig Filip. Hänen liian yksinkertainen elämäntapansa ja arka ulkopolitiikka johtivat kuitenkin 18 vuoden päästä uuteen vallankumoukseen, ja niin syrjäytetty kuningas sai lähteä perheineen maanpakoon Englantiin, jossa hän kuoli 77-vuotiaana vuonna 1850.

Nuoren Ludvigin pakomatka kesti ainakin viisitoista vuotta. Vasta Napoleonin kruunattua itsensä Ranskan keisariksi vuonna 1804 uskalsi hän palata kotimaahansa. Ludvig kävi pakomatkalla lähes kaikissa Euroopan maissa ja myös Pohjois-Amerikassa. Skandinaviassa hän viipyi vuoden verran. Täällä hän saapui ensin Trondheimiin, josta jatkoi piispan turvakirjeen saattelemana purjeveneellä Havösundiin, sieltä Nordkapiin, takaisin Havösundiin, josta Altaan ja sieltä maitse Kautokeinon kautta Muonioon. Sieltä taas eri vaiheitten kautta Tukholmaan.

”Herra Muller” sai kaikilta viranomaisilta auliisti apua pakomatkansa aikana. Euroopan kruunupäät epäilemättä avustivat mielellään jo keskinäisen yhteenkuuluvaisuuden vuoksi. Ludvig Filipin ”ruijalainen” sukuhaara tunnustetaan myös nykyään Ranskassa. Saipa eräs suvun jäsenistä vuonna 1974 kutsun osallistua Pariisissa tilaisuuteen, johon kutsujana oli Pariisin kreivi, Ludvigin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.

”Tiedä vaikka prinssin olisivat minusta tehneet”, naureskelee Olaf Kolström, joka ei tuolloin valitettavasti päässyt matkustamaan Pariisiin. Olaf Kolström on avustanut myös italialaisia tutkijoita, jotka ovat selvitelleet Ludvigin pakomatkaa. Olafilla on sukuhistorian selvittämisessä miellyttävää puuhaa eläkevuosiksi. Nuorena eivät sukulaiset paljon kiinnosta, mutta vuosien myötä alkavat omat sukujuuret tuntua paljon tärkeämmältä, miettii Ranskan kuninkaan pojanpojanpojanpoika.

Puiston osoite:

Puthaanrannantie 1, 99300 Muonio

 

 

Lähteet:

Vuorio Onni. 1980. Muonion kairoilta II. Muonio: Lions Club Muonio, Sivut 85–88

Jussila Pentti. 1980. Muonion kairoilta II. Muonio: Lions Club Muonio, Sivut 89–92

Karttakuva Ludvig Filipin pakomatkasta 1793–1800: Hiilivirta.fi